...lauantai-illan huumaa...

Nakki-ranet

En viitsi sen kummemmin selitellä. Aina ei voi onnistua. Tässä meidän tämän lauantai-illan illallinen. Ihan hyvää oli kun laittoi tarpeeksi ketsuppia ja chili-majoneesia. Kiitti kokille (eli itselleni)! 

Crème brûlée

Tuo jälkiruokien aatelinen...niin hyvää ja niin yksinkertaista tehdä! Tai ainakin niin luvattiin. Enpä ollut ikinä testannut...Viime lauantaina sitten tätini kanssa päätettiin kokeilla.

Sen verran pohjustuksena tähän, että mun leipomuksista on melkein aina pidetty ja pidänkin myös itse itseäni suhteellisen taitavana keittiössä. En suinkaan ole master chef tasoa (tuskin edes junior master chefejä päihittäisin), mutta saan väännettyä syömäkelpoiset ja ihan hyvännäköiset jälkkärit, kakut ja piirakat niin makeina kuin suolaisinakin. Tykkään myös häärätä keittiössä, nyt tosin tuo neljä kuukautta vanha neiti, joka asuu meidän huushollissa, hiukan rajottaa sitä puuhastelua. Lisäksi tämä jo mainitsemani täti-ihminen on haka loihtiman herkkuja ja usein suvun juhliin tai muuten vaan yhdessä pyörittelemmekin jauhopeukaloitamme.


No niin, meidän herkkuhampaita siis kolotti viikonloppuna ja puheeksi tuli kaikenmaailman kokkiohjelmat, joita televisiosta näinä päivinä näkee. Jossain niistä oli taas kerran loihdittu tuota ah niin taivaallisen ihanaa crème brûléeta. Olimme vanhempieni luona ja muistin, että isäni on joskus aikoja sitten ostanut kaasupolttimen ja uunikippoja juurikin sitä varten, että tekisi tuota kyseistä herkkua. Tästä saimmekin sitten idean, että nyt testataan tuo jälkkäri. Kaivoimme netistä seuraavanlaisen ohjeen ja läksimme kokeilemaan:

Raaka-aineet

2 dl kuohu- tai vispikermaa
1,5 dl maitoa
puolikas vanilija tanko

4  keltuaista
0,5 dl sokeria

ruokokidesokeria

• Laita kerma, maito ja puolikkaan vanilijan sisusta kattilaan. Kiehauta seos.
• Vatkaa keltuaiset ja sokerit kuohkeaksi.
• Kaada kerma-maito seos hitaasti keltuais-sokeri 'vaahtoon' hellästi sekottaen, varo saamasta kauheasti vaahtoa seoksen pintaan, yritä saada lusikalla mahdollisimman paljon vaahtoa pois pinnasta.
• Kaada n.1 desi jokaiseen vuokaan.
• Kypsennä vanukkaat vesihauteessa.(n-50-60min 150 asteessa tai kunnes seos on hyytynyt.)
• Jäähdytä vanukkaita huoneenlämmössä ja sitten jääkaapissa vähintään 1,5h mielellään enemmän.
• Laita jäähtyneen vanukkaan pinnalle ruokokidesokeria reilu kerros ja paahda pinta kaasupolttimella, jos et omista kaasupoltinta niin voit paahtaa pinnan uunin grillivastuksen alla. Varo polttamasta pintaa liikaa.

KÄÄK. Ensimmäinen ongelma tuli siitä, että vanhempieni jääkaapista ei löytynyt kuin vähälaktoosista kevytkermaa. Soitin äidilleni, joka oli naapurin Niemiskän kanssa sienessä ja kyselin olisiko naapurista kenties löytynyt kuohukermaa. No Niemiskä epäili, että ei löydy. Pohdittiin siinä sitten että tähänkö tämä tyssäsi, kun kaikki muut aineet kuitenkin löytyi, jopa vanilijatanko bongattiin kaapista! Koska kermapurkissa kerrottiin, että se soveltuu ruuanlaittoon ja leivontaan, päätimme ottaa pienen riskin jä käyttää sitä, lähimpään kauppaan kun on reilu 10 kilometriä ja polte päästä testaamaan respetiä oli kova.

Kattilassa oli siis kuumenemassa maito, väärä kerma ja vanilijatangon puolikas, kun sienestäjät saapuivat kuohukermapurkin kanssa. Niemiskältä oli sellainen kuitenkin löytynyt. Päätettiin sitten tuplata annos ja lisättiin kattilaan maitoa, loput vanilijatangosta ja juuri saapunut kuohukerma. Kun kaadoin kermaa muun seoksen joukkoon huomasin, että siitä oli mennyt päiväys ja kerma oli ihanan klimppistä. Tässä vaiheessa kuitenkin kerma lisättiin klimppeineen joukkoon, olihan seos tarkoitus kiehauttaa.

Loput reseptiikasta menikin sitten nappiin ja saimme annokset uuniin. Aluksi mietittiin, että tuleepa reseptin mukaan seosta aika vähän ja kuinkakohan se tulee taltuttamaan meidän makeannälän. No nyt hätää tämän suhteen ei enää ollut, kun resepti oli tuplaantunut oli uunissa aika monta kippoa!
Kun teokset oli saatu uuniin, ei kukaan enää viitsinyt käydä tarkemmin ohjeita lukemassa, vaan muisteltiin että paistoaika oli 50 minuuttia. Kun aika oli kulunut, napattiin vanukkaat uunista ja alettiin ihmetellä kuinka löysiä ne vielä oli...No hätä keinot keksii ja päätettiin viedä kipot pihalle jäähtymään. Hetken jäähdyteltyämme vanukkaat olivat edelleenkin ennemminkin litkuja kuin vanukkaita. Nyt joku kävi sitten lukemassa ohjeesta, että niitä olisi kuulunut pitää uunissa kunnes olisivat hyytyneitä. Nerokkaina päätettiin, että suunta ei ole kuin ylös päin ja laitettiin kipot takaisin uuniin hyytymään. Tarkkaa aikaa siitä, kuinka kauan nuo herkut uunissa lopulta olivat, en muista, mutta kyllä siinä tovi vierähti. Kun vihdoin todettiin, että jonkinasteinen hyytyminen on tapahtunut saatiin jälkkärit uunista ulos. 

Kukaan ei tässä vaiheessa jaksanut kamalasti odotelle niiden jäähtymistä ja pian päästiinkin paahtamaan sokerit ja maistelemaan luomuksiamme. Voin kertoa, että ei olleet häävejä! Ensimmäinen virhe on varmaankin ollut kerma, toinen virhe liian pitkä kypsennys ja kolmas ja viimeinen niitti, se että niitä ei jäähdytetty tarpeeksi. Kylmänä ne olisi saattaneet olla ihan syötäviä, nyt lähinnä maistuivat kananmunalle. YÄK! Ei ihan mennyt niin kun piti.

Tässä nämä herkut!

Etsintä on päättynyt

Täten julistan seitsemän vuoden etsinnän päättyneeksi: löysin tänään nätit Goretex-saapikkaat. Katsokaa nyt!

Kengät: Clarks, jakkara: Ikea

Kuten moni muukin, inhoan yli kaiken märkää ja kylmää. Vuosien ajan olen pohtinut ja ihmetellyt ääneen, että miksi missään ei myydä tyylikkäitä Goretex-kenkiä. Kaikki ovat olleet joko vaelluskenkätyyppisiä tai sitten niitä mummogoretexejä, joissa on ihme lerppu ja trikoinen varsi. Tai sitten hintalappu on näyttänyt siltä, että meillä olisi syöty  kuukauden verran pelkästään näkkileipää ja nuudelia. Epätoivon hetkinä harkitsin vakaasti jo mummogoretexien ostamista, mutta niin pitkälle minäkään en mennyt. Sen sijaan jolkottelin menemään niin työmatkoilla kuin kauppareissuilla Kuru-kumisaappaissani (joo, en suinkaan trendikkäissä Hai-saappaissa).

Nyt kun varusteet on kunnossa ja mieli hyvä (muutenkin kuin shoppailun vuoksi), niin syksy voi mun puolesta tulla. Tästä tulee varmasti paras syksy ikinä!

Ohhoh. Mun ensimmäinen blogikirjoitus ikinä käsittelee muotia (tai no siis kenkiä ja ei ehkä kuitenkaan niitä viimeistä huutoa olevia). Enpä olisi uskonut. Ja jotta kokonaiskuva hahmottuisi paremmin, niin tässä vielä toinen kuva.

Lattialistat: kiinnittämättä, kattolistat: hankimatta, ikkunanpuitteet: maalaamatta, sotku: siivoamatta, ikkunat: pesty(!), ulkopuolelta 

Ihana loma! Ainiin, ei ollutkaan.

Rankan loppukesän  jälkeen olimme lähdössä kahden kesken viikonlopuksi erääseen eurooppalaiseen kaupunkiin. Reissua oli tietenkin odotettu ja innolla suunniteltu. Lapset vietiin hoitoon ja tukkakin oli laitettu nätisti. Voitte siis uskoa mikä pettymys oli kääntyä lentokentällä takaisin passintarkastuksesta: olin ottanut väärän passin mukaan. Sinne meni se kaupunkiloma.

En ala sen kummemmin selvittämään mitä sitten teimme tai mitkä oli fiilikset, sen voi varmaan arvatakin. Enkä jaksa sättiä itseäni, se ei auta ollenkaan tuomaan matkaa takaisin. Mutta tajusin kuitenkin miten voin hyödyntää tätä surkeaa tapausta. Elämässä on välttämätöntä oppia antamaan asioiden olla ja mennä  eteenpäin. Varsinkin jos niihin ei voi mitenkään vaikuttaa. Eli romanttisen kaupunkiloman sijasta olemme tutustuneet pettymysten sietämisen tematiikkaan. Ihanaa.

Yritys hyvä

Avomieheni osaa ihan oikeasti laittaa ruokaa, ja hän meillä useimmiten kokkaileekin. Itse toimin vain pikkuapurina. Tai siltä aina välillä tuntuu kun hän pyytää tekemään salaatin tai pilkkomaan jotain tai tekemään jotain muuta "helppoa". Viime viikolla eräänä iltapäivänä hän ehdotti että voisin keittää riisin. Voisin keittää riisin! Muistan miettineeni että voi että, onpa taas haastava tehtävä... No pistin riisin keittymään ja tunnollisesti kävin sitä hämmentelemässä. Kunnes. Niin, ajattelin että hyvinhän ehdin takapihalla kitkemään vähän rikkaruohoja. Ja selvennykseksi että tämä oli ehkä toinen kerta koko kesänä kun vastaavaa ajattelin puuhastella.

Mielestäni takapihalla ei kauaa mennyt, mutta kun tulin takaisin sisälle ja menin hämmentämään gourmet-riisiäni, se oli täysin palanut pohjaan. Ja kun sanon täysin, tarkoitan sitä, sillä viimeksi olen yhtä pahasti polttanut jotain pohjaan opiskeluaikoinani, noin 10 vuotta sitten.

Aloin kuitenkin sekoittamaan riisiä ja katselin kun palanut musta mönjä sekoittui päällimmäisiin, vielä hyvältä näyttäviin riiseihin, ja mietin että voisikohan sitä syödä kuitenkin. Mieleeni muistui Master Chef-ohjelman kokin lausahdus "Ehdit aloittaa vielä alusta" ja niin onneksi tein.

Myöhemmin selvisi ettei kattila ollut pelastettavissa. Pari kertaa yritettiin Marttojen kikkaa, eli keittää kattilassa vettä pyykinpesuaineella höystettynä. Ei apua.

kattilan riisikuvioitu pohja

Kuten ystäväni tietävät, olen aika tunteikas henkilö ja kattilaa katsoessani mietin vain miten se on palvellut minua monta vuotta, siitä asti kuin muutin pois kotoa. Oli haikeaa heittää kattila roskiin.

Yleensä kokkailumokani johtuvat kahdesta asiasta: a) joko en keskity ja teen liian montaa asiaa yhtäaikaa b) tai en noudata reseptiä koska ajattelen, että ehkä jollain reseptin kohdalla ei ole niin merkitystä. Yleensä on.

Tästä ovat esimerkkejä esim. palaneet keksit pyykkejä lajitellessani ja eilen tekemäni pannacotta, jonka reseptistä muistin puolittaa kaiken muun paitsi liivatelehdet. Lopputulos oli kyllä ihan ok mutta pehmeän sijaan aika jämäkkää...

Loppuun vielä kuva eilisestä illallisesta, joka oli täysin onnistunut. Oma osuuteni siitä kylläkin oli vain risoton hämmennys ja kasvisliemen valmistus kasvisliemikuutioista. But I did it!

kanaa ja kanttarellirisottoa

 

Lusmu vai Luolanainen?

Olen krooninen vetkuttelija. Kirjaston kirjani ovat aina myöhässä, laskut maksan takuulla vasta eräpäivänä jos silloinkaan. Kaikenlaiset kodin raivausprojektit etenevät hitaasti ja kerään metallinkeräykseen tarkoitettuja tölkkejä muovikasseihin eteiseen, mutta en saa vietyä niitä 30 metrin päähän keräysastiaan. En koskaan soita mihinkään virastoon, koska aion tehdä sen huomenna. Lasten hoitoaikalappuja on aivan mahdoton palauttaa hyvissä ajoin ja olenpa ilmoittautunut opiskelijaksi myöhässä ja maksanut siitä lystistä, kun en määräpäivään mennessä vain saanut aikaiseksi ilmoittautua lukukaudelle. Ja tämä kaikki on hyvin, hyvin turhauttavaa.
 

Toisinaan ajattelen, ettei se ole niin vaarallista; peace and love ja silleen, mutta yleensä se vain tuntuu naurettavalta. Ihailen ihmisiä, joilla nämä asiat sujuvat luontevasti eikä heidän tarvitse olla vuotta käymättä kirjastossa maksamattomien myöhästymismaksujen takia tai joiden ei tarvitse nolostella hoitopaikan ovella kun taas jäi se ja se lappu tuomatta. Oivoi.

Tätä asiaa vuodesta toiseen tuskaillessa olen myös miettinyt miten tämänkaltainen ihmistyyppi ei ole jo luonnonkarsinnassa hiipunut sukupuuttoon. Jos pää ei olisi kiinni hartioissa, se varmaan jäisi jonnekin eikä koskaan saisi aikaiseksi hakea sitä sieltä takaisin.

 Mutta ilmeisesti asia onkin aivan päinvastoin. Homssu ominaisuuteni on ollut luolanaiselle elinehto. Kivikautisten elämä on ollut metsästämiseen ja lämpimänä pyymiseen liittyvää kamppailua. Silloin on ollut eduksi, että on pystynyt jättämään asioita huomioimatta ja keskittymään olennaiseen, selviämiseen. Tämä selviämismoodi on siis sisäänrakennettua ja hallitsee edelleen ihmisten käyttäytymistä, toisilla voimakkaammin. Mikä helpotus tämä tieto on ollutkaan! Saan syyttää tästä itseäni, mutta siis geenejäni. Aivan kuin olisin saanut vapauttavan tuomion tällä tiedolla.

luolanainen lusmuilee

Vaikka nyt tiedänkin miksi kaikki käytännön asiat tuntuvat valuvan aina käsistäni, ei se silti auta arjen rullaamisen kanssa. Aina kannattaa skarpata, koska siitä tulee niin hyvä mieli. Tällaiselle lusmulle tulee voittajafiilis kun maksaa kaikki laskunsa, vaikka muille se on hyvin arkipäiväistä.

Mutta jos joskus joudun asumaan luolaan, toivon olevani varsin etevä luolanainen. UGH.

PUUTARHAUNELMIA

Viherpiha, Koti ja Puutarha, Glorian Puutarha, Eden, Puutarhaunelmia, Trädgårdsonsdag, Huvila ja huussi, mitä näitä nyt onkaan...puutarhaa käsitteleviä lehtiä ja televisio-ohjelmia, jotka esittelet toinen toistaan kauniimpia pihoja ja puutarhoja. On perennaa, yksivuotista kukkaa, kukkia ruukuissa, pensaita, omenapuita, kirsikkapuita, luumupuita, kasvimaita, nurmikkopihoja, japanilaisiapuutarhoja, kivikkoja, laatoituksia, ruusuja, liljoja, pioneja. Ihania! Niistä saa inspiraatioita tai voi muuten vaan ihailla ihmisten laittamia pihoja. 

Olen kerännyt itselleni lehtileikkeitä asioista ja kukista joita omaan pihaani haluaisin. Unelmoin tunnelmallisesta, vanhoista tiilistä tehdystä grillistä ja kiviterassista sen ympärillä, pionipenkistä, kasvilaatikoista, kaivon ympärille tehdystä kivikkokukkapenkistä, kirsikkapuusta jne. Pääni sisällä näänkin täydellisen kuvan meidän pihasta.

NO, totuus on kuitenkin aika lailla toinen kun meidän pihalla hieman katselee ympäriinsä. Muutimme taloomme vuosi sitten ja syksy kului sisällä remppahommissa, enkä juurikaan ajatuksiani suonut pihalle. Aloitinkin puutarhaprojektini keväällä innolla, mutta kävi kuten niin usein mun projekteille: ajatuksia ja ideoita oli niin paljon, että en pystynyt tekemään yhtä asiaa kunnolla alusta loppuun, vaan sähläsin siellä ja täällä. Päätin siis jakaa muutaman kuvan meidän pihasta ja puutarhasta kaikille, että saatte hieman käsitystä siitä mikä on minun UNELMIEN PUUTARHA...

Olin nähnyt kuvia ihanista, siisteistä istutuspöydistä, joiden ympärillä on kaikki tarpeellinen mitä puutarhanhoidossa tarvitaan. Päätin, että minäkin tarvitsen/ haluan sellaisen...Ja tältä oma puutarhanhoitopisteeni näyttää näin syksyllä!


Unelmoin, että puutarhassani olisi ainakin kaksi kukkapenkkiä ja niiden lisäksi kaivon ympärille tehtynä kivikkopenkki, jossa kasvaisi erilaisia mehikasveja. Toiseen kukkapenkkiin haluaisin muutaman havukasvin, alppiruusuja ja hortensioita ja toiseen penkkiin tulisi paljon pioneja, liljoja, kuunliljoja ja kärhö taustalle kiipeämään. Niin, unelmia ja haaveita ja tässä tulee totuus:

Rikkaruohojen valloittamat kukkapenkkini

Tomaattiviljelmä

Hyötypuutarha. Kyllä! Ehdottomasti! Pakko saada, tänne, heti, nyt. Päätin siis perustaa kasvimaan. En kuitenkaan halunnut perinteistä mallia, vaan kasvilaatikoista inspiroituneena pakotin meillä asustavan herrashenkilön raahaamaan pihaan kuormalavan reunoja ja maha pystyssä viimesilläni raskaana osoittelin paikkaa minne kasvilaatikkoni halusin. Hienosti laatikoissa kasvaa porkkanaa, punaajuuria, persilijaa ja salaattia sekä tomaatteja. Tosin, jos olisi viitsinyt vähän nähdä vaivaa ja kylvää siemenet ohjeen mukaisesti harvakseltaan, eikä ruippasta siemeniä suoraan pussista, niin sato voisi olla suurempi! Ja kun joku vielä viitsisi syödä näitä, eikä vaan kasvattaa maailman pisimpiä salaatinlehtiä :)

Maailman pisimmät salaatinlehdet
ja taustalla porkkana ja punajuuri viljelmät

Tomaatit ei oikein ehtineet punastua!

Meidän pihassa kasvoi jo yksi erikoinen omenapuu, kun vuosi sitten tähän muutettiin. Puussa on kahta eri omenalajiketta. Itse puu on yhtä lajiketta ja sitten siitä lähtee muutama tuuheampi oksa, jotka on eri lajia. Miten hieno, omalta pihalta voit käydä hakemassa välipalaomenan, voit paistaa omenapiirakan oman pihan omenoista, haaveilin jopa tekeväni omenasosetta säilöön. Toisin on kuitenkin käynyt, omput putoilee maahan ja mätänee. Kaksi kertaa olen leiponut omenapiirakan, soseista saa perhe vaan haaveilla!

                                Laiska, laiskempi, minä! Omena sato mätänee nurmikolle.


Rakastan kaikkea vanhaa ja ennen kaikkea vanhojen esineiden käyttöä ihan uudessa merkityksessä. Näitäkin ideoita ja "malleja" on kertynyt vaikka mitä mun haaveiden vihkoseen, mutta vain muutaman olen saanut toteutettua. Yksi niistä on vanha rautapata, jossa kesällä kasvaa kukkia ja talvella sitä koristaa iso lyhty kynttilöineen. Tosin kukat on aika huonossa kunnossa, kuten arvata saattaa.



Kun tuolla puutarhassa kävelin ja katselin ympärilleni päätin, että ensi keväänä otan itseäni niskasta kiinni. Rikkaruohot saa kyytiä ja teen ainakin yhden haaveilemistani kukkapenkeistä. Nyt syksyllä voisin aloittaa jo sillä, että haravoisin lehdet ja siivoaisin tuon ihanan puuhanurkkani! Saa nähdä toteutuuko vai jääkö vain puutarhaunelmien asteelle.

Toivottavasti muut saavat tästä vähän tarmoa ja inspiraatiota niin että laitetaan yhteistuumin puskat trimmiin ja pihat järjestykseen! Ja perhettä tai ystäviä voisi ilahduttaa vaikka leipomalla sen omenapiirakan. Siitähän saattaisi jopa kehkeytyä seuraava bloggauksen aihe!

Kivaa syksyistä viikon jatkoa kaikille!

Mistä kaikki alkoi...?

Syksyinen lauantai-ilta ja yhteen oli kokoontunut joukko jo lapsuudesta tuttuja YSTÄVYKSIÄ. Ohjelmassa oli saunomista, hyvää ruokaa, juomaa ja maailmanparantamista. Jossain vaiheessa iltaa keskustelu siirtyi blogeihin ja niiden seuraamiseen. Täydellisyyttä, onnistumisia, kauneutta ja ahkeruutta...ehkäpä se oli se perisuomalainen luonteenpiirre, neiti KATEUS, joka nosti päätään ja sai meidät ruotimaan erilaisia blogeja enemmänkin. Innostuimme kuitenkin melkoisesti aiheesta. Käytiin läpi erilaisia blogeja, mitä kukakin seuraa, mistä on kiinnostunut ja jossain vaiheessa keskustelu siirtyi meidän omiin arkisiin tähtihetkiin, hetkiin, jolloin asiat ovat menneet vähemmän putkeen. Tähtihetki saattaa olla ruoanlaitossa, sisustamisessa, pukeutumisessa...missä vaan.
Siitä se idea sitten lähti...PERUSTETAAN MEIDÄN OMA BLOGI! Arjen Tähtisumua on siis kuuden ystävättären pohdintaa, ajatuksia, epäonnistumisia, onnistumisia, arkisia kuulumisia. Asioita ja tapahtumia laidasta laitaan, jotka haluamme jakaa myös muiden kanssa ja näin saada ehkäpä kohtalotovereita tai ainakin kaikkien välillä kaipaamaa kannustusta silloin tällöin niin ankeaan arkiseen ahertamiseen.

Siispä lämpimästi TERVETULOA, toivottavasti viihdytte seurassamme!