TAHRANPOISTOHOMMIA

Musta tuntuu, että lyhyen ajan sisälllä mun lähipiirissä on tapahtunut kamalasti surullisia asioita. Mieli on itselläkin ollut maassa, kun on yrittänyt ymmärtää miksi näin voi tapahtua. Jotenkin kuitenkin tämä arjen pyöritys pakottaa tsemppaamaan ja musta tuntuu että Buzzadorina saamani Vanish tahranpoisto testi sopi tähän tilanteeseen tosi hyvin. Jotenkin puhdistin samalla myös ajatuksia. Muistaa taas olla onnellinen siitä mitä on olemassa.

Buzzador on siis ihminen, joka testaa uusia tuotteita ja palveluja, kertoo niistä muille eli buzzaa ja raportoi sitten mielipiteensä ko. tuotteesta. Se on hauskaa! Tällä kertaa pääsin testaamaan Vanishin tahranpoistotuotteita.

Puhuttiin viime viikonloppuna kaveriporukalla pitkä tovi tahranpoistosta, tahroista, Vanishista...ja sen jälkeen naurettiin, että ei olisi muutama vuosi sitten uskonut, että meidän puheenaiheet olisi tälläisia. Näin se vaan elämä muuttuu. Kovasti olen kuullut kehuja tästä tuotteesta, mutta itse en oikeastaan aikaisemmin ole juurikaan tahranpoistoaineita pyykinpesussani tarvinnut. Jostain kumman syystä nyt aihe on kuitenkin tullut hyvinkin ajankohtaiseksi ja kampanja sopikin minulle kuin nenä päähän. Eri tuotteita on meillä nyt testailtu erilaisiin tahroihin ahkerasti! Jotenkin olen vain niin laiska lukemaan käyttöohjeita ja välillä huomaankin, että olisi kannattanut esim. liottaa poistettavaa tahraa pidempään niin se olisi saattanut lähteä paremmin.

Varsinaisessa testissä oli kuitenkin tarkoitus sotkea valkoinen kankaan pala erilaisilla likatahroilla, käyttää sitten Vanish tuotteita, pestä kangas ja katsoa kuinka hyvin aineet lopulta poistivat tahrat. Valitsin tahroiksi punaviinin (ikinä ennen en ole saanut kuivunutta tahraa puhtaaksi), ruohon ja öljyisen salaatinkastikkeen. Ja kummallista kyllä, kangas tuli yllättävän puhtaaksi. Jos olisin jaksanut antaa aineitten vaikuttaa vähän kauemin, luulen että kangas olisi täysin valkoinen! Uskomatonta.

Tässä vielä todistusaineisto!

KOTIÄITIYDEN RIEMUA

Olen äitiyslomalla. Ihanaa! Ei tarvitse herätä aamulla ennen kuutta töihin, käydä työpäivän jälkeen kaupassa, siivota, laittaa ruokaa, tehdä lumitöitä, pestä pyykkiä. Saan olla päivät pitkät lapsen kanssa, viettää laatuaikaa, ja lisäksi ehdin hienosti hoitaa kotityöt siinä sivussa ja lisäksi pitää huolta omasta ulkonäöstä. JA PASKAT!

Ensinnäkin meillä on valvottu kaikki yöt siitä asti kun Pirjo-Estelle syntyi (eli semmoiset seitsemän kuukautta vasta). Univelkaa on varmaankin jo reippaasti yli satatuntia ja hermot alkaa olla riekaleina. Välillä yöllä on sellainen olo, kun puolen tunnin unien jälkeen pinnasängystä kuuluu hänen korkeutensa käsky herätä, mies huokailee ja kääntää kylkeään, että otan paistinpannun ja läväytän sillä miestä otsalohkoon, jätän lapsen sänkyyn huutamaan ja otan hatkat. Totuus on kuitenkin se, että kiltisti nousen sängystä, käyn rauhoittelemassa lasta, välillä se kestää tunnin, painun takaisin peiton alle ja odotan ehdinkö nukkua jopa tunnin ennen seuraavaa herätystä.

Aamulla on niin väsynyt, että kaikki voimat ja energia menee päivästä selviämiseen. Eli kaikki kotityöt kasaantuu, ruoka ei todellakaan ole valmiina kun mies tulee töistä ja oma ulkonäkö on suoraan sanottuna räjähtänyt. Suurin ongelma on se, että ei meillä ketään muuta haittaisi vaikka talo olisi kuin hävityksen kauhistus, muilla kun tuppaa tavarat ja vaatteet jäämään juuri siihen mihin ne satutaan laskemaan. Mua itseäni kuitenkin häiritsee suunnattomasti kaaos ja epäjärjestys. Voitte siis vaan kuvitella kuinka jo valmiiksi reikaleiset hermoni alkavat vedellä viimeisiään kaiken tämän keskellä.


Tänään päätin nipistää jostain vähän aikaa ja energiaa edes yhden rästihomman tekemiseen. Vein Piken ulos vaunuihin nukkumaan ja tartuin toimeen. Siivosin kaikki tavarat omille paikoilleen, pyyhin pölyt, vaihdoin lakanat, laitoin pyykkikoneen pyörimään ja lopuksi vielä imuroin. Ihanaa! Muutaman tunnin ajan meillä on siistiä...Lopun ruhtinaallisen ajan mikä jää jäljelle aion käyttää netissä surffailuun. Meillä ei siis edelleenkään ole ruoka valmiina kun mies tulee kotiin, jääkaapissa taitaa itseasiassa olla vain valo, oma ulkonäköni saa olla mitä on, eikä lumitöitä ole tehty. Piste.

Lelut omalla paikallaan koreissa!

Väsynyt, mutta ah, niin onnellinen kotiäiti.
Villasukat: Novitan Nalle-kukkaketo (805) langasta, äidin kutomat
Leggingssit: Ginatrikot
College-paita: Ellos
Hiukset: likaiset ja värjäämättä!

Viikonloppukokkailua

Tein tässä eräänä päivänä jauhelihapihvejä...

herkullinen jauhelihapihvi?

ENKÄ vaan SUKLAAFONDANTTEJA! Yllä kuva ensimmäisestä kappaleesta jonka otin uunista ulos!

Seuraavat onnistui vähän paremmin, mutta samana iltana mulla alkoi oksennustauti (ihan oikeasti, ei ruokamyrkytys ) ja traumat saman päivän ruokiin on vielä niin vahvat että saa nähdä milloin seuraavan kerran pystyn syömään mitään suklaaleivonnaista.

Tässä kuvat vielä jauhotetuista annosvuoista..












ja viimeisistä versioista...

...lauantai-illan huumaa...

Nakki-ranet

En viitsi sen kummemmin selitellä. Aina ei voi onnistua. Tässä meidän tämän lauantai-illan illallinen. Ihan hyvää oli kun laittoi tarpeeksi ketsuppia ja chili-majoneesia. Kiitti kokille (eli itselleni)! 

Crème brûlée

Tuo jälkiruokien aatelinen...niin hyvää ja niin yksinkertaista tehdä! Tai ainakin niin luvattiin. Enpä ollut ikinä testannut...Viime lauantaina sitten tätini kanssa päätettiin kokeilla.

Sen verran pohjustuksena tähän, että mun leipomuksista on melkein aina pidetty ja pidänkin myös itse itseäni suhteellisen taitavana keittiössä. En suinkaan ole master chef tasoa (tuskin edes junior master chefejä päihittäisin), mutta saan väännettyä syömäkelpoiset ja ihan hyvännäköiset jälkkärit, kakut ja piirakat niin makeina kuin suolaisinakin. Tykkään myös häärätä keittiössä, nyt tosin tuo neljä kuukautta vanha neiti, joka asuu meidän huushollissa, hiukan rajottaa sitä puuhastelua. Lisäksi tämä jo mainitsemani täti-ihminen on haka loihtiman herkkuja ja usein suvun juhliin tai muuten vaan yhdessä pyörittelemmekin jauhopeukaloitamme.


No niin, meidän herkkuhampaita siis kolotti viikonloppuna ja puheeksi tuli kaikenmaailman kokkiohjelmat, joita televisiosta näinä päivinä näkee. Jossain niistä oli taas kerran loihdittu tuota ah niin taivaallisen ihanaa crème brûléeta. Olimme vanhempieni luona ja muistin, että isäni on joskus aikoja sitten ostanut kaasupolttimen ja uunikippoja juurikin sitä varten, että tekisi tuota kyseistä herkkua. Tästä saimmekin sitten idean, että nyt testataan tuo jälkkäri. Kaivoimme netistä seuraavanlaisen ohjeen ja läksimme kokeilemaan:

Raaka-aineet

2 dl kuohu- tai vispikermaa
1,5 dl maitoa
puolikas vanilija tanko

4  keltuaista
0,5 dl sokeria

ruokokidesokeria

• Laita kerma, maito ja puolikkaan vanilijan sisusta kattilaan. Kiehauta seos.
• Vatkaa keltuaiset ja sokerit kuohkeaksi.
• Kaada kerma-maito seos hitaasti keltuais-sokeri 'vaahtoon' hellästi sekottaen, varo saamasta kauheasti vaahtoa seoksen pintaan, yritä saada lusikalla mahdollisimman paljon vaahtoa pois pinnasta.
• Kaada n.1 desi jokaiseen vuokaan.
• Kypsennä vanukkaat vesihauteessa.(n-50-60min 150 asteessa tai kunnes seos on hyytynyt.)
• Jäähdytä vanukkaita huoneenlämmössä ja sitten jääkaapissa vähintään 1,5h mielellään enemmän.
• Laita jäähtyneen vanukkaan pinnalle ruokokidesokeria reilu kerros ja paahda pinta kaasupolttimella, jos et omista kaasupoltinta niin voit paahtaa pinnan uunin grillivastuksen alla. Varo polttamasta pintaa liikaa.

KÄÄK. Ensimmäinen ongelma tuli siitä, että vanhempieni jääkaapista ei löytynyt kuin vähälaktoosista kevytkermaa. Soitin äidilleni, joka oli naapurin Niemiskän kanssa sienessä ja kyselin olisiko naapurista kenties löytynyt kuohukermaa. No Niemiskä epäili, että ei löydy. Pohdittiin siinä sitten että tähänkö tämä tyssäsi, kun kaikki muut aineet kuitenkin löytyi, jopa vanilijatanko bongattiin kaapista! Koska kermapurkissa kerrottiin, että se soveltuu ruuanlaittoon ja leivontaan, päätimme ottaa pienen riskin jä käyttää sitä, lähimpään kauppaan kun on reilu 10 kilometriä ja polte päästä testaamaan respetiä oli kova.

Kattilassa oli siis kuumenemassa maito, väärä kerma ja vanilijatangon puolikas, kun sienestäjät saapuivat kuohukermapurkin kanssa. Niemiskältä oli sellainen kuitenkin löytynyt. Päätettiin sitten tuplata annos ja lisättiin kattilaan maitoa, loput vanilijatangosta ja juuri saapunut kuohukerma. Kun kaadoin kermaa muun seoksen joukkoon huomasin, että siitä oli mennyt päiväys ja kerma oli ihanan klimppistä. Tässä vaiheessa kuitenkin kerma lisättiin klimppeineen joukkoon, olihan seos tarkoitus kiehauttaa.

Loput reseptiikasta menikin sitten nappiin ja saimme annokset uuniin. Aluksi mietittiin, että tuleepa reseptin mukaan seosta aika vähän ja kuinkakohan se tulee taltuttamaan meidän makeannälän. No nyt hätää tämän suhteen ei enää ollut, kun resepti oli tuplaantunut oli uunissa aika monta kippoa!
Kun teokset oli saatu uuniin, ei kukaan enää viitsinyt käydä tarkemmin ohjeita lukemassa, vaan muisteltiin että paistoaika oli 50 minuuttia. Kun aika oli kulunut, napattiin vanukkaat uunista ja alettiin ihmetellä kuinka löysiä ne vielä oli...No hätä keinot keksii ja päätettiin viedä kipot pihalle jäähtymään. Hetken jäähdyteltyämme vanukkaat olivat edelleenkin ennemminkin litkuja kuin vanukkaita. Nyt joku kävi sitten lukemassa ohjeesta, että niitä olisi kuulunut pitää uunissa kunnes olisivat hyytyneitä. Nerokkaina päätettiin, että suunta ei ole kuin ylös päin ja laitettiin kipot takaisin uuniin hyytymään. Tarkkaa aikaa siitä, kuinka kauan nuo herkut uunissa lopulta olivat, en muista, mutta kyllä siinä tovi vierähti. Kun vihdoin todettiin, että jonkinasteinen hyytyminen on tapahtunut saatiin jälkkärit uunista ulos. 

Kukaan ei tässä vaiheessa jaksanut kamalasti odotelle niiden jäähtymistä ja pian päästiinkin paahtamaan sokerit ja maistelemaan luomuksiamme. Voin kertoa, että ei olleet häävejä! Ensimmäinen virhe on varmaankin ollut kerma, toinen virhe liian pitkä kypsennys ja kolmas ja viimeinen niitti, se että niitä ei jäähdytetty tarpeeksi. Kylmänä ne olisi saattaneet olla ihan syötäviä, nyt lähinnä maistuivat kananmunalle. YÄK! Ei ihan mennyt niin kun piti.

Tässä nämä herkut!

Etsintä on päättynyt

Täten julistan seitsemän vuoden etsinnän päättyneeksi: löysin tänään nätit Goretex-saapikkaat. Katsokaa nyt!

Kengät: Clarks, jakkara: Ikea

Kuten moni muukin, inhoan yli kaiken märkää ja kylmää. Vuosien ajan olen pohtinut ja ihmetellyt ääneen, että miksi missään ei myydä tyylikkäitä Goretex-kenkiä. Kaikki ovat olleet joko vaelluskenkätyyppisiä tai sitten niitä mummogoretexejä, joissa on ihme lerppu ja trikoinen varsi. Tai sitten hintalappu on näyttänyt siltä, että meillä olisi syöty  kuukauden verran pelkästään näkkileipää ja nuudelia. Epätoivon hetkinä harkitsin vakaasti jo mummogoretexien ostamista, mutta niin pitkälle minäkään en mennyt. Sen sijaan jolkottelin menemään niin työmatkoilla kuin kauppareissuilla Kuru-kumisaappaissani (joo, en suinkaan trendikkäissä Hai-saappaissa).

Nyt kun varusteet on kunnossa ja mieli hyvä (muutenkin kuin shoppailun vuoksi), niin syksy voi mun puolesta tulla. Tästä tulee varmasti paras syksy ikinä!

Ohhoh. Mun ensimmäinen blogikirjoitus ikinä käsittelee muotia (tai no siis kenkiä ja ei ehkä kuitenkaan niitä viimeistä huutoa olevia). Enpä olisi uskonut. Ja jotta kokonaiskuva hahmottuisi paremmin, niin tässä vielä toinen kuva.

Lattialistat: kiinnittämättä, kattolistat: hankimatta, ikkunanpuitteet: maalaamatta, sotku: siivoamatta, ikkunat: pesty(!), ulkopuolelta 

Ihana loma! Ainiin, ei ollutkaan.

Rankan loppukesän  jälkeen olimme lähdössä kahden kesken viikonlopuksi erääseen eurooppalaiseen kaupunkiin. Reissua oli tietenkin odotettu ja innolla suunniteltu. Lapset vietiin hoitoon ja tukkakin oli laitettu nätisti. Voitte siis uskoa mikä pettymys oli kääntyä lentokentällä takaisin passintarkastuksesta: olin ottanut väärän passin mukaan. Sinne meni se kaupunkiloma.

En ala sen kummemmin selvittämään mitä sitten teimme tai mitkä oli fiilikset, sen voi varmaan arvatakin. Enkä jaksa sättiä itseäni, se ei auta ollenkaan tuomaan matkaa takaisin. Mutta tajusin kuitenkin miten voin hyödyntää tätä surkeaa tapausta. Elämässä on välttämätöntä oppia antamaan asioiden olla ja mennä  eteenpäin. Varsinkin jos niihin ei voi mitenkään vaikuttaa. Eli romanttisen kaupunkiloman sijasta olemme tutustuneet pettymysten sietämisen tematiikkaan. Ihanaa.